Kuka on hyvä opettaja?

 

Sadepäivän ratoksi pohdiskelen miten määritellään hyvä opettajuus. Edellisissä työtehtävissäni törmäsin vahvasti opettajan eettisiin kysymyksiin ja opettajuuden määrittelyyn hyväksi tai huonoksi. Monesti kuuleekin ihmisten sanovan, että "Hän on hyvä opettaja." tai "Hän oli huono opettaja." Kuka siis on hyvä opettaja ja miten sellaiseksi tullaan? Kuinka vastaanottaa kritiikkiä, jos saa palautetta olevansa huono opettaja?

Hyvän tai huonon opettajan määrittelee useimmiten subjektiivisesti ja kokemuspohjalta opiskelija, joka on tykännyt vaikkapa opettajan opetustyylistä, innostavuudesta tai eettisistä ratkaisuista. Joku toinen voisi sanoa saman opettajan olevan huono opettaja, jos kokemukset ovat erilaisia tai oma oppimistyyli ei vaikkapa kohtaa opettajan opetustyylin kanssa tai on tullut kohdatuksi epäoikeudenmukaisesti. 

Joitakin vastauksia pohdintoihini ja uutta ajateltavaa sain luettuani Isacssonin, Siirilän ja Rosenbladin (2019) artikkelin Eettinen osaaminen läpäisee koko opettajuuden. Heidän mukaansa kokemukseen hyvästä opettajuudesta liittyy tunne eettisestä opettajasta. Ehkä opettaja on puolustanut tasa-arvoa tai ihmisoikeuksia työssään tai ollut empaattinen ja välittävä opiskelijoita kohtaan. OAJ on määritellyt opettajan eettiset periaatteet , jotka ovat ihmisarvo, totuudellisuus, oikeellisuus sekä vastuu ja vapaus. Lisäksi eettisiä periaatteita ovat tieto, ammattitaito, yleissivistys, tasavertaisuus ja ihmisenä kasvaminen. Opettajia onkin ennenvanhaa kutsuttu "kansankynttilöiksi" luultavasti juuri näiden hyveiden vuoksi. Opettajan odotetaan toteuttavan reiluutta, kunnioitusta, luottamusta, rehellisyyttä ja kiltteyttä. Nämä siksi, että opettaja on aina tietoisesti tai tiedostamattaan maailmankuvan mallina opiskelijoille.

Kuvalähde: https://julkaisut.haaga-helia.fi/ammatilliseksi-opettajaksi/

Isacssonin ym. (2019) mukaan opettajan eettisyys sisältää korkeat oppimisen tavoitteet, oikeudenmukaisuuden ja objektivisuuden vaatimukset sekä selkeiden rajojen demokraattisen määrittämisen. Opettajuudessa korostuu ihmisenä kasvaminen, kasvatus sosiaalisuuteen ja vastuuseen sekä demokratiaan. Tänä päivänä opettajan pitää ottaa huomioon systeemisen ajattelun mukaisesti myös kestävä kasvu ja ekologinen vastuu, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys sekä sopeutua jatkuvaan muutokseen, digitalisaatioon ja uuden oppimiseen ja luomiseen. Opettajan tulee pystyä reflektoimaan omaa toimintaansa ja muuttaa opetustaan uusien vaatimusten mukaisiksi. Tämä aiheuttaa osaltaan haateita opettajien jaksamiselle, vaikkakin elinikäinen oppiminen on sekä yksilöllisesti että ammatillisesti opettajalle usein mielekästä. 

Itseäni on jo pitkään kiinnostanut myös herkkyys, empatia ja tunteet ja niiden vaikutus oppimiseen ja opettamiseen. Katja Sutela (2022) on kirjoittanut kirjastaan Näkyväksi tekemisen taito someen lyhyen otteen Saavatko opettajan tunteet näkyä? Katja puhuu siitä, että opettajallakin on tunteet ja ne vaikuttavat opetukseen ja opettajankin tunteet saavat näkyä, kunhan ne sanoittaa opiskelijoille rakentavasti. Tällöin opiskelijatkin oppivat tunteidenkäsittelyä. 

Isacsson ym. (2019) analysoivat, että tunteilla on ratkaiseva merkitys myös opiskelijan ja oppimisen näkökulmasta. Tunteet vaikuttavat oppimisessa mm. huomion ohjautumiseen, keskittymiseen, muistiin, päättelykykyyn ja energisyyteen - positiiviset tunteet positiivisesti ja negatiiviset tunteet negatiivisesti. Opettajan on hyvä olla empaattinen ja ymmärtäväinen ja ottaa eri tunteet huomioon. Myötätuntoinen suhtautuminen ja hyvä vuorovaikutusosaaminen edesauttavat tilanteiden ratkomisessa, kun tunteet ovat pelissä mukana. Hyvä opettaja on rakentava, ystävällinen, auttamishaluinen ja kaikkia osapuolia kuunteleva.  Toisinaan opettajan tulee kuitenkin olla napakka rajojen asettaja, auktoriteetti ja se, kuka vaatii ja kannustaa oppijaa joskus ylittämään itsensä ja heittäytymään mukavuusalueen ulkopuolelle. 

Opettajuus on elämistä erilaisten odotusten ja vaatimusten ristitulessa, mikä lisää työn eettistä herkkyyttä. Etenkin erityisherkät opettajat, jotka ovat syvästi tuntevia ja empaattisia (joihin itsekin lukeudun), ovat kovilla tässä ristipaineessa. Mutta erityisherkät opettajat ovat loistavia opettajia juuri hyvien herkkyysominaisuuksiensa takia, kunhan negatiivinen kritiikki, paine ja työkuorma eivät kasva liian suuriksi. Useimmiten opettajaa motivoi pedagoginen rakkaus opettajan ammattia kohtaan. Opettajan työ on kutsumusammatti ja houkuttaa monia merkityksellisyydellään, vaikka opettajien uupumus onkin viime aikoina huomattavasti lisääntynyt. 

Hyväksi opettajaksi kasvamisessa auttaa opettajakoulutuksen läpikäynti, jolloin on hyvä pohtia myös opettajuuden eettisiä kysymyksiä, miten voi toimia haasteita kohdatessa sekä avoimesti keskustella kollegojen, oppilaitosjohdon, oppilaiden ja mahdollisesti myös heidän vanhempien kanssa erilaisista eettisistä haasteista ja ratkaisuista. Kun opettaja pystyy realistiseen itsereflektioon ja saa tukea työyhteisöstään hyvän opettajuuden toteuttamiseen, on elementit hyväksi opettajaksi kasvamiseksi kasassa. Jokainen opettaja tulee varmasti uransa aikana kokemaan myös negatiivista kritiikkiä. Sekin pitää pystyä käsittelemään niin kollektiivisesti kuin yksilöllisestikin esimerkiksi työnohjauksen avulla ja ottaa siitä opiksi kehittyäkseen taas astetta paremmaksi opettajaksi tai perustelemaan omia pedagogisia ratkaisujaan kritiikin antajalle rakentavasti. Joskus on vahvasti seistävä oman opettajuuden takana. Siihen auttaa vahva oman alan ammattitaito, hyvin mietitty oma pedagoginen käyttöteoria ja pedagogiset perustelut sekä hyvä itsetuntemus ja itsetunto. Opettajankaan ei tarvitse sietää kaikkea kritiikkiä perusteettomasti. 

Lähde: 

Isacsson, A., Siirilä, J., & Rosenblad, N. (2019). Eettinen osaaminen läpäisee koko opettajuuden. Kirjassa OPEKE Ammatilliseksi opettajaksi. Kotila, H. (toim.). Haaga-Helia University of Applied Sciences.